Mummodisko

Mummodisko ilostuttaa ja aktivoi ikäihmisiä musiikin ja kohtaamisten voimalla. Diskot ja muu järjestettävä toiminta tähtää ikäihmisten yksinäisyyden vähentämiseen ja toimintakyvyn edistämiseen tuoreilla tavoilla. Mummodiskoissa on tanssinut ja tutustunut toisiinsa jo yli 3000 osallistujaa 15 eri kaupungissa.


Miten Mummodisko sai alkunsa?

Kuka haluaa viettää päivänsä sängyssä yksin maaten? Haluaisinko minä itselleni tällaisen vanhuuden? Kaksi geronomiopiskelijaa, Mikko Haapalainen ja Joni Tammisalo miettivät tätä työskenneltyään vuoden vanhustenhoidossa. Monet ikäihmisistä vaikuttivat yksinäisiltä ja passiivisilta, eikä hoitolaitosten päivätoiminta tuntunut liikauttavan heitä. 

Haapalainen ja Tammisalo päättivät tehdä jotain toisin. He järjestivät iltapäivädiskon, jossa rokki, jatsi ja twisti soivat ja ikäihmiset pääsevät jammailemaan näiden sointujen tahtiin. Pyörätuolipotilas polkee jalkaansa musiikin tahdissa, toinen aiemmin vain hiljaa istunut intoutuu muistelemaan elämänvaiheitaan ja muistisairas hyräilee kappaleiden mukana. Musiikki herättää myös keskustelua ja luo aitoja kohtaamisia Mummodiskoon osallistuvien hoivokotien asukkaiden ja työntekijöiden välillä.

”Sähäkät sutturat, niitä me ollaan! Me rakastetaan tanssimista, diskoja ja lavatansseja ollaan kierretty pieni ikämme. Ihan mahtavaa, että tällaisia diskoja järjestetään, niin vanhuksetkin pääsee joraamaan!”
- Mummodiskoon osallistuneet kaverukset


Mummodiskon vaikutus tähän asti

Mummodiskon tunnelmissa tanssittiin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Diskoissa rollaattorit jäävät nurkkaan kun seniorit valtaavat tanssilattian. Suosio on lyönyt sekä järjestäjät että kävijät ällikällä: parissa vuodessa Mummodisko on kasvanut ilmiöksi vanhustyön kentällä. Yli 3000 osallistujaa on tanssinut yli 100 diskossa 15 eri kaupungissa. Kaikki tämä on järjestetty vapaaehtoisvoimin ja kumppaneiden kuten OP-pankin tuella.

Mummodisko järjestää tapahtumia niin hoivakodeissa, kuin satojen tanssijoiden karkeloita esimerkiksi Tavastialla. Keväällä 2020 korona koetteli, mutta Mummodiskon pojat siirsivät toimintansa näppärästi verkkoon! Fecebook-livelähetysten välityksellä yleisö pääsi nauttimaan muun muassa musiikkiesityksistä, runohetkistä ja ohjatuista mindfullness-harjoituksista.


Tule sinäkin mukaan!

Mummodisko 🧡 Vapaaehtoiset. Sydämelliset vapaaehtoiset ovat osallistuneet ikäihmisten ilahduttamiseen Mummodiskon mukana vuosien varrella useissa tehtävissä: muun muassa tanssittajina, esiintyjinä, antamalla ruoka- ja juomalahjoituksia, lainaamalla tiloja ja sparraamalla somesisältöjä.

Kiinnostaako sinua osallistua Mummodiskon toimintaan, tai löytyykö ideoita yhteiselle projektille?
Laita meille viestiä niin jutellaan lisää!

​​​​​​​Katso kaikki avoimet vapaaehtoistehtävät

Tutustu Mummodiskon toimintaan

mummodisko.fi
Facebook: Mummodisko
Instagram: mummodisko

Ruoki mullistavia ideoita

Valitse sinulle sopivin tapa toimia ja auta yhteiskuntaa ravistelevat liikkeet lentoon.

Tule mukaan