Nordic Ocean Watch

Nordic Ocean Watch (NOW) vaalii kestävää elämäntapaa meren äärellä. NOW Suomi aloitti toimintansa kesällä 2017 ja on siitä lähtien taistellut merten saastumista vastaan Suomen etelärannikoilla. Kollektiivi lisää tietoisuutta meren roskaantumisen vakavuudesta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta meriin muun muassa järjestämällä rantasiivouksia, leffailtoja ja paneelikeskusteluja.

Mikä on hyväksi merelle, on hyväksi meille. Meret ovat antaneet meille paljon: on aika antaa niille takaisin! 

Nordic Ocean Watchin tarina

Nordic Ocean Watchin juuret ulottuvat Norjan karulle rannikolle, jossa paikallisten surffareiden porukka päätti tehdä jotain kaikelle sille roskalle, joka päätyi heidän kotirannoilleen. Vuodesta 2015 lähtien yhteisön toiminta on laajentunut Norjasta myös Ruotsiin, Tanskaan ja Suomeen. Pohjoismaalaisessa kollektiivissa vaikuttaa etenkin surffareita, melojia, purehtijoita, sukeltajia, sekä muita meren rakastajia, jotka haluavat edistää merten ekosysteemin hyvinvointia. Antamalla merelle äänen, voimme vaikuttaa ja varmistaa, että meret ja rannikot säilyvät terveellisinä ja viihtyisinä harrastuspaikkoina. 

Vuodesta 2017, NOW Suomi on siivonnut Helsingin ja Hangon ympäröiviä rantoja, sekä järjestänyt leffailtoja ja meriaiheisia paneelikeskusteluja. Aktiivisuus sosiaalisessa mediassa on myös tärkeää pysyvän muutoksen aikaansaamiseksi. "Ocean Hero of the Month" -sarja nostaa keskiöön eri taustaisia ihmisiä, jotka kaikki tekevät parhaansa terveempien merten hyväksi.

Tutustu Nordic Ocean Watchiin

https://www.nordicoceanwatch.fi/ (under construction)

Facebook: @nowfinland
Instagram:@nordicoceanwatchfinland

Ruoki mullistavia ideoita

Valitse sinulle sopivin tapa toimia ja auta yhteiskuntaa ravistelevat liikkeet lentoon.

Tule mukaan