Mikä on Mummodisko? 

Kuka haluaa viettää päivänsä sängyssä yksin maaten? Haluaisinko minä itselleni tällaisen vanhuuden? 

Kaksi geronomiopiskelijaa, Mikko Haapalainen ja Joni Tammisalo miettivät tätä työskenneltyään vuoden vanhustenhoidossa. Monet ikäihmisistä vaikuttivat yksinäisiltä ja passiivisilta, eikä hoitolaitosten päivätoiminta tuntunut liikauttavan heitä. 

Haapalainen ja Tammisalo päättivät tehdä jotain toisin. He päättivät järjestää iltapäivädiskon, jossa rokki, jatsi ja twisti soivat ja ikäihmiset pääsevät jammailemaan näiden sointujen tahtiin. 

Mummodiskon suosio on lyönyt sekä järjestäjät että kävijät ällikällä. Iltapäivädiskoissa rollaattorit jäävät nurkkaan kun seniorit valtaavat tanssilattian. Pyörätuolipotilas polkee jalkaansa musiikin tahdissa, toinen aiemmin vain hiljaa istunut intoutuu muistelemaan elämänvaiheitaan ja muistisairas hyräilee kappaleiden mukana. Musiikki herättää myös keskustelua ja luo aitoja kohtaamisia Mummodiskoon osallistuvien hoivokotien asukkaiden ja työntekijöiden välillä. 

Vain kahdessa vuodessa Mummodisko on kasvanut ilmiöksi vanhustyön kentällä. Yli 3000 osallistujaa on tanssinut 80 diskossa 10 eri kaupungissa. Kaikki tämä on järjestetty vapaaehtoisvoimin ja kumppaneiden kuten OP-pankin tuella. Tuki voi tarkoittaa esimerkiksi tapahtumapaikan antamista Mummodiskon käyttöön, livebändin maksamista paikalle tai diskoystävänä toimimista

Mummodiskon sivut Facebookissa

Miten Phoenix toimii?

Meillä on paljon viisasta puhetta ongelmista. Mitä jos joku alkaisi sen lisäksi hommiin? Phoenixin nopeiden tekojen verkkokaupassa parempi maailma on yhden klikkauksen päässä. Valitse sinulle tärkeä kohde, mieluisin tapa toimia ja kääri hihat. 

Tule mukaan