Joni & Mummodisko

Joskus nekin, joilla on mahtava ja maailman muuttava idea, väsyvät. Mummodiskon perustajat olivat lähellä hanskojen tiskiin heittämistä, kun kutsu Phoenix non-profit-hautomoon kilahti sähköpostiin. 

Miten Mummodisko päätyi mukaan Phoenixin non-profit-hautomoon?

Olimme kotimatkalla Mummodisko-veljeni Mikko Haapalaisen Mazdan kyydissä Lohjan senioridiskosta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Mummodisko debytoi pääkaupunkiseudun ulkopuolella. 

Tapahtuma oli ollut varsin onnistunut: kanssamme oli jorannut yli 300 senioria ja hymyt olivat herkässä, kun ajelimme takaisin kohti Helsinkiä. Mustia pilviä alkoi kuitenkin kerääntyä taivaalle, kun aloimme pohtia Mummodiskon tulevaisuutta. Suunnitelmamme oli kirjoittaa rahoitushakemuksia ja saada sitä kautta lisää resursseja toimintaan, jota tähän mennessä oli pyöritetty lähinnä vapaaehtoisvoimin ja yöunista tinkien. Ajan ja kokemuksen puute ei kuitenkaan luvannut helppoa kierrosta rahoitushakemusten suhteen, ja hymyt alkoivat hyytyä, kun mietimme, miten seuraavan kuukauden kulut katettaisiin. 

Valehtelematta juuri samalla hetkellä sähköposti kilahti. Saimme sähköpostia Phoenix ry:n Elisa Vepsäläiseltä, joka kertoi, että meidän kaltaisemme pieni toimija voisi saada tukea Phoenix non-profit-hautomosta. Sovimme tapaamisen heti seuraavalle päivälle. Ei kestänyt kauaa, kun nimet olivat paperissa ja Mummodisko osa Phoenix non-profit-hautomon jäsenistöä. 

Tuon Lohjan reissun jälkeen vuodesta tulikin vauhdikkaampi kuin osasimme kuvitella. Mummodiskoja on tähän mennessä järjestetty yli sata kappaletta 15 eri kaupungissa, ja olemme tanssittaneet tuhansia ikäihmisiä pelkästään viimeisen puolen vuoden aikana. 

Onnistuneiden Mummodiskojen lisäksi on ollut hienoa nähdä, miten diskoilu ja tanssitapahtumat tuovat positiivista virtaa vanhustyöhön ja ylipäätään siihen, miten seniorielämästä kirjoitetaan ja puhutaan. 

Non-profit-hautomossa parasta on ollut sen antama viestinnällinen apu sekä Mummodiskon toiminta-ajatuksen kirkastaminen ja kehittäminen. Inspiroiva ja luova hulluus porukassa on myös meidän makuun. Muut hautomon jäsenet ovat antaneet vertaistukea ja uskoa tulevaisuuden visiolle. Jäsenyys on myös antanut meille uusia tärkeitä verkostoja ja lisännyt toiminnan uskottavuutta. 

Ennen kaikkea sparraus ja tuki rahoitushakemusta tehtäessä on ollut meille elintärkeää. Isoin konkreettinen virstanpylväs tänä vuonna olikin ensimmäisen STEA-rahoitushakemuksen kirjoittaminen Mummodiskon toiminnalle Phoenix non-profit-hautomon tuella. 

Eniten hautomon toiminnassa on yllättänyt ehkä se, miten paljon voit ihan vuodessa päästä eteenpäin, suoraan kohti omia unelmia ja tavoitteita. Tässä suurena apuna ovat olleet hyvät ihmiset, jotka ovat olleet mukana tavalla tai toisella Mummodiskon toiminnassa. Ilman heitä ei olisi meitä. Toki hautomossa mukanaolon ja tavoitteet voi räätälöidä omien voimavarojen ja resurssien mukaan. 

Ja lopuksi: Kenelle suosittelisit Phoenix non-profit-hautomoa?

Jokaiselle, joka haaveilee liukuvansa moonwalk-askeleilla lähemmäs kohti omaa unelmaa, ja haluaa tehdä sen inspiroivassa ja osaavassa porukassa. Elämä tulee liian usein otsikoitua lauseella “sitten kun”. Mutta sinulla on tilaisuus lähteä meidän messiin ja rokata yhdessä preesenssiä. Unelmien aika ei ole sitten kun vaan nyt!

Lahjoita aikaa Mummodiskolle Phoenixin nopean toiminnan verkkokaupan kautta.

 

Miten Phoenix toimii?

Meillä on paljon viisasta puhetta ongelmista. Mitä jos joku alkaisi sen lisäksi hommiin? Phoenixin nopeiden tekojen verkkokaupassa parempi maailma on yhden klikkauksen päässä. Valitse sinulle tärkeä kohde, mieluisin tapa toimia ja kääri hihat. 

Tule mukaan